Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kehitysyhteistyö Nepalissa

Pääskyjen uusi ympäristö- ja toimeentulonkehittämishanke Nepalissa 2019-2021


Pääskyjen ja NAFANin (National Forum for Advocacy Nepal) uudessa kolmevuotisessa hankkeessa parannetaan alkuperäisväestön toimeentuloa ekologisesti kestävällä tavalla, vahvistetaan metsien yhteisöllisen käytön ja suojelun osaamista ja hallintoa sekä lisätään yhteisöjen naisten osallisuutta. Hanke toteutetaan Raksirangin maalaiskunnassa kukkula-alueella Nepalin keskiosassa ja sen odotetaan hyödyttävän suoraan noin 1150 kotitaloutta 20 kylässä. Hanketta toteutetaan Suomen ulkoministeriön, Mikkelin kehitysmaayhdistys KEMAn sekä Savonlinnan Kehitysmaayhdistyksen tuella.

Hankkeen toteutuksesta vastaa National Forum for Advocacy Nepal (NAFAN), joka on yhteiskunnallisesti suuntautunut kansalaisjärjestöjen verkosto, jonka tarkoitus on puolustaa ja voimaannuttaa Nepalin syrjäytyneitä ihmisryhmiä. Järjestö on perustettu vuonna 2004.

 

                                                                                                                          Alkuperäisväestön ja luonnon monet haasteet

Raksirangin maalaiskunta sijaitsee kukkula-alueella Nepalin keskiosassa lähellä kuuluisaa Chitwanin kansallispuistoa. Kunta on pari vuotta sitten perustettu ja väestöä on kaikkiaan noin 45 000. Valtaosa väestöstä kuuluu etnisiin vähemmistöihin (chepangit ja alueelle myöhemmin tulleet tamangit). Chepangit ovat alueen alkuperäiskansaa, jotka laajassa mitassa harjoittavat kaskenpolttoon perustuvaa viljelyä. Kaskiviljelyä ja siihen liittyvä viljelykiertoa on harjoitettu alueella sukupolvien ajan ja se on aiemmin ollut luonnon kantokykyyn sopeutettu. Väestön kasvaessa kasken poltto on alkanut aiheuttaa vakavia haittoja luonnon monimuotoisuudelle ja puuston tuhoutumisesta aiheutuva eroosio aiheuttaa sadekaudella maanvyörymiä, jotka aiheuttavat tuhoa viljelyksille, rakennuksille, tiestölle ja muulle infrastruktuurille. Maanvyörymät ovat myös hengenvaarallisia ihmisille ja kotieläimille. Noin 70 % pelloista on jyrkkiä rinnepeltoja. Viljelykset ovat pieniä ja vain 15 % kotitalouksista on ruuan suhteen omavaraisia. Ilmastonmuutoksen seurauksena on odotettavissa, että ääri-ilmiöt pahentavat eroosio-ongelmia.

 

Tulonhankintaa vaikeuttavat huonot kulkuyhteydet kaupunkiin – syrjäkylistä tuotteiden vieminen markkinoille voi merkitä 7-8 tunnin kävelyä. Suuri osa alkuperäisväestöstä ei virallisesti omista viljelemiään peltotilkkuja, eivätkä he siksi voi saada tukea mm. maa- ja metsätalouden viranomaisilta. Suuri osa nuorista miehistä on lähtenyt alueelta siirtotyöläisiksi lähikaupunkeihin tai ulkomaille. Sadat kyläläiset saavat toimeentulonsa myymällä joenuomasta kaivamaansa hiekkaa ja kiveä ja monet hankkivat tuloja tuottamalla alkoholia tai kasvattamalla kannabista ja unikkoa. 

Nepalissa metsätalous perustuu erittäin vahvasti yhteisölliseen kotitarvekäyttöön. Asukkaat muodostavat ns. metsänkäyttöryhmiä, joille valtion metsähallinto on antanut oikeuden hankkia metsästä polttopuuta, karjan rehua ja puutavaraa kotitarpeiksi, edellyttäen että käyttö on sääntöjen mukaista, tasapuolista ja ekologisesti kestävää. Vähävaraisille perheille annetaan myös oikeudet hyötykasvien istuttamiseen ja luonnon tuotteiden keräilyyn valtion metsistä. Heikon tai olemattoman koulutuksen saaneilla asukkailla on suuria haasteita hallinnollisten vaatimusten täyttämisessä, metsänkäyttöryhmissä voi esiintyä korruptiota ja tietämättömyys ja yhteismaan käyttöön yleisesti liittyvä vastuun puute johtaa helposti ylikulutukseen.

Kuten monilla alueilla Nepalin maaseudulla, naisilla on harvoin päätösvaltaa perheen taloudessa, metsänkäyttöryhmissä tai kylien hallinnossa. Kunnan hallinto on ensimmäistä kertaa valittu demokraattisilla vaaleilla vuonna 2017 Nepalin uuden perustuslain tultua voimaan v. 2015, joten monet kunnan käytännöt ja palvelut ovat kehityksensä alkuvaiheessa.

 

Mitä hankkeessa tehdään?
Hankkeen hyödynsaajia ovat Raksirangin kunnan syrjäkylillä asuvat kotitaloudet. Lisäksi hanke pyrkii siirtämään osaamista kunnan viranhaltijoille ja tukemaan kyläläisiä heidän vuorovaikutuksessaan valtion viranomaisten kanssa.

Osa toiminnoista keskittyy vahvistamaan kyläläisten ja heidän yhteisöjensä tietoutta oikeuksistaan, luonnonvarojen käyttöön liittyvistä velvoitteista ja menettelyistä sekä heidän osaamistaan eroosion torjunnassa, luonnonmukaisessa viljelyssä, luonnonvaraisten tuotteiden hyödyntämisessä ja kaupankäynnissä. Ihmisten tietoutta ilmastonmuutoksesta ja siihen sopeutumisesta lisätään. 

 

Erityisesti naisten organisoi-tumista kyläkohtaisiin ”itseapuryhmiin” ja naisten osallistumista metsänkäyttöryhmien toimintaan tuetaan ryhmätaitojen koulutuksella ja mentoroinnilla. Ryhmien tavoitteena on vahvistaa naisten itsetuntoa, tarjota vertaistukea ja kouluttaa naisia tekemään olosuhteitaan parantavia päätöksiä ja yhteistoimintaa.

Hanke tukee taimien istutusta, hedelmän, vihannesten, yrttien ja bambun viljelyä, luonnontuotteiden keräämistä ja parantaa tuotteiden saamista myyntiin. Polkuverkostoa rakennetaan ja korjataan siten, että ainakin 1000 asukkaan pääsy myyntipaikoille paranee.

Metsänkäyttöryhmien toiminnan kehittäminen on yksi hankkeen päätehtävistä. Ryhmiä autetaan täyttämään suunnittelu- hoito- ja raportointivelvoitteensa, jotka ovat edellytyksenä sille, että niillä säilyy oikeus hyödyntää yhteisöille osoitettuja valtion metsiä. Vahvistetaan yhteisöjen osaamista ja ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä. Hanke tähtää siihen, että 10 % kohdealueen julkisista metsistä osoitettaisiin biodiversiteettikohteiksi, joissa puuston käyttöä rajoitettaisiin. Tällä parannettaisiin alueen vesitaloutta, eroosion ja metsäpalojen torjuntaa sekä luonnontuotteiden hyödyntämismahdollisuuksia ja luonnonsuojelua.

Raksirangin kunnan päättäjiä autetaan laatimaan strategia, joka parantaisi alueen maankäyttöä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä ja luonnonsuojelua pitkällä aikavälillä.

 

Tule mukaan tukemaan hanketta
Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 250 000 € kolmen vuoden aikana. Siitä 219 000 € on ulkoministeriön tukea Suomen verovaroista. Pääskyt yhdessä Mikkelin ja Savonlinnan kehitysmaayhdistysten kanssa ovat sitoutuneet rahoittamaan hanketta yhteensä 19 000 eurolla ja lisäksi tekemään hankkeeseen vapaaehtoistyötä yli 1200 tuntia.

 

Halutessasi voit tukea hankettamme lahjoituksin: FI06 5780 0720 2384 06, viite 37002

 

Rahankeräyslupa: 1.1.2018–31.12.2019, RA/2017/798