| Pääskyjen julkaiseman kehitysmaapoliittisen mielipidelehden numero vuodelta 2000.
Kastittomien jalanjäljillä Tamil Nadussa kertoo Pääskyjen intialaisen yhteistyökumppanin VCDS:n työstä kastittomien oikeuksien ja elinolojen puolesta Tamil Nadussa Etelä-Intiassa.
"Mutta Jesus on päättänyt olla antamatta periksi "kehitykselle", vaikka se vähän pelottaakin. Hän kaivaa taskustaan jotakin ja näyttää minulle – tummanruskeassa kädessä näen pari sinertävää jyvää."
Sisällys:
Häpeän aika on ohi
Kastittomat apartheidin uhreja
Intian vanhat ja uudet mafiat
Orgaaninen viljely köyhien uusi toivo Etelä-Intiassa
Jeesuksen siemenet
Sammakot perivät maan
Tyypillisen Intian ja intialaisen määrittely on toivoton tehtävä. Yhdeksän kertaa Suomen kokoiseen jättiläisvaltioon mahtuu aivan liian monta maata, kulttuuria ja ihmistä. Miljardin suuruinen väestö jakautuu niin moneen ryhmään, että kaikkien intialaisten on sanottu kuuluvan yhtä aikaa moneen vähemmistöön ja enemistöön.
Joku viisas onkin todennut, että kaikki mikä Intiasta on sanottu on yhtä totta kuin niiden vastakohdatkin. On totta, että sadat miljoonat intialaiset eivät syö lehmänlihaa, mutta sekin on totta, että sadat miljoonat syövät. On yhtä perusteltua väittää Intian olevan maailman suurin demokratia kuin maailman epädemokraattisin maa.
Mikä sitten olisi kaikkein tunnusomaisinta intialaisille, niin vähemmistöille kuin enemmistöillekin. Sekään ei ole helppo kysymys. Kuulostaisi ehkä hyvältä vastata intialainen kulttuuri, mutta yritämme olla vähän tarkempia ja vastaamme “kasti”. Kun kuuntelee Intiaan menijöitä, olivatpa he turisteja tai amattiasioissa liikkuvia, monet heidän kysymyksistään kytkeytyvät kastiin lähtien siitä, “mistä sen tietää, mihin kastiin joku kuuluu?”
Ja kun kuulostelee Intiasta palaavia, he ovat monesti entistä neuvottomampia, jotkut suorastaan petetyn oloisia: he eivät olleet varmoja, olivatko he “nähneet” kastin, eikä ihme. Kasti on kaikkialla, yhtä aikaa niin lähellä ja kaukana. Siitä puhutaan ja vaietaan omalla kielellään. Kastin näkeminen vie aikansa.
Kirjanen on syntynyt tarpeesta kertoa kastittomuudesta suomalaiselle yleisölle. Kastilaitos on maan polttavampia yhteiskunnallisia ongelmia. Tai sitä se on ainakin kastittomille, joita Intian miljardista asukkaasta on noin 150 miljoonaa ihmistä.
Tamil Nadua on sanottu intialaisen elokuvan luvatuksi maaksi. VCDS:n kotivaltion viisi viimeistä pääministeriä ovat astuneet valkokankaalta politiikkaan. VCDS:kin politisoi. Se esittää omia näytelmiään kastittomien kylissä. Monille viihteelliset tietoiskut ovat antaneet voimaa jättää hyvästit häpeän ajalle.
“Kastisäännöt ovat syöpyneet meihin lähtemättömästi. Kaikki se nöyryytys. Kuinka emme saaneet poistua kotikylästämme, kuinka meidän oli asuttava omissa kortteleissamme kylien ulkopuolella, emmekä synnynnäisesti saastuneina saaneet omistaa mitään. Tai kuinka yläkastiset kontrolloivat kirjeenvaihtoa myöten elämäämme.
Älä mene yläkastisten lähellekään, yritä olla katsomatta Heihin. Älä astu jalallasikaan bramiinien asuttamalle kujalle. Jos sinun on välttämättä mentävä kylään, saat kulkea vain talojen takaseinustoja pitkin, sieltä mihin jätteetkin heitetään. Missään nimessä sinä et saa astua kylätemppeliin, etkä käyttää kylän yhteistä kaivoa. Jos sinun on puhuttava Heidän kanssaan, sinun on katsottava maahan ja peitettävä kädellä suusi. Risti kätesi paljaan rintasi päälle, äläkä koskaan korota ääntäsi. Missään nimessä sinä et saa käyttää kenkiä tai aurinkolaseja, etkä suojata itseäsi aurinkovarjolla. Sarin alla et saa käyttää paitaa, sillä rintojesi pitää näkyä paljaina. Sarisi ei myöskään saa ulottua polvien alapuolelle. Jos joku Heistä tulee sattumalta tiellä vastaan, sinun on heittäydyttävä ojaan.
Kaikki nuo säännöt ja kiellot, emmekä me koskaan kapinoineet avoimesti, sillä niin perinpohjin me olimme sisäistäneet Heidän järjestyksensä. Jos me saimme joskus mennä kaupunkiin, meidän oli tehtävä se päivällä, sillä silloin meidän varjomme oli kaikista pienin, eikä se voinut saastuttaa Heitä.”
Näin kastiton tamilnadulainen nainen kuvaili kastittomien elämää traditionaalisessa kyläyhteisössä, jolloin noudatettiin vielä tarkkoja kastisääntöjä. Nykyisin kastittomat ovat vapautuneet jo näkyvimmästä kastisorrosta, mutta kastittomuus on edelleenkin Intian polttavimpia yhteiskunnallisia ongelmia.
VCDS (Village Community Development Society) on Tamil Nadussa Tindivanamin alueella toimiva kansalaisjärjestö, joka keskittyy kastittomien aseman parantamiseen.
Mikä VCDS?
VCDS:n maantieteelliseksi koordinaatiksi voi valita Tamil Nadun keskellä sijaitsevan temppelikaupunki Madurain, siitä kaakkoon noin 150 kilometriä ja olet Vellakulamissa, VCDS:n kotikylässä. Rannikolle täältä on matkaa viitisenkymmentä kilometriä. Sieltä löytyy lähin suurempi kaupunki, Pondicherry, entinen ranskalainen siirtokunta.
Maisema on tasaista, ainoastaan siellä täällä kohoaa maiseman yksitoikkoisuuden rikkova kukkula. Pienempiä kukkuloita louhitaan kivimurskaksi. Öisin hiljai-suuden rikkovat vain etäisyyksienkin takaa kuuluvat kivimurskaamot. Pondicherryyn johtavaa maantietä varjostavat valtavat tamarindipuut. Tien molemmin puolin aukeavat vehreät riisivainiot.
VCDS:n keskuksesta erotat pari pienehköä hallintorakennusta, vierastalon, opetustilat ja suurehkon katetun ruokailutilan. Keskuksen ympärille sijoittuvat vihertävät pellot. Alue on laajuudeltaan viitisen hehtaaria, sillä keskus toimii nykyisin myös luonnonmukaisen viljelyn mallitilana.
VCDS keskittyy toiminnassaan maaseudun köyhimpien, maatyöläisten ja maattomien, sosiaalisen aseman kohentamiseen. Heistä useimmat ovat kastittomia. VCDS:n organisoimalla valistustyöllä ja koulutuksella tuhannet köyhät ovat saaneet elämäänsä uutta toivoa ja itseluottamusta.
Vuonna 1980 perustetun järjestön yleiset tavoiteet voidaan kiteyttää neljään kohtaan: kastittomien tietoisuuden lisäämiseen, pientalonpoikien taloudellisen aseman parantamiseen, naisten aseman kohentamiseen sekä koulutusmahdolli-suuksien tarjoamiseen.
VCDS:n vetäjinä toimivat aviopari Savarimuthu Martine ja Seethapathy Kousalya. Martine on taustaltaan kastiton ja Kousalya yläkastinen. Näin heidän avioliittonsa on kaikkien kastinormien vastainen: eri kastiin kuuluvien avioliittoa ei pidetä hyväksyttävänä, eikä nainen voi olla kastiasemaltaan miestään korkeampi. Koulutukseltaan Martine on lakimies.
VCDS:n toiminta kanavoitui aluksi kyläkouluihin. Lähikyliin perustettiin viralli-sesta koululaitoksesta riippumattomia kouluja. Opetusta annettiin iltaisin, kun ihmiset olivat vapaita peltotöistään. Tai oikeastaan puhe koulusta kuulostaa liian hienolta tässä yhteydessä, sillä kysymys oli kyläaukiolla tapahtuneesta avoimesta opetuksesta. Vanhemmat ja lapset kokoontuivat aukiolle viritetyn nuotion ympärille.
Opetus painottui perusasioihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Opetuksella pyrittiin vahvistamaan köyhien itsetiedostamista ja itseluottamusta, jotta ihmiset tietäisivät kastittomuudesta ja voisivat olla ylpeitä omasta kulttuurisesta taustastaan. Opetus perustui alusta alkaen ihmisten omiin arkipäiväisiin kokemuksiin. VCDS tukee edelleenkin vastaavanlaisten riippumattomien kyläkoulujen toimintaa.
Kyläteatteri on keskeinen ja tehokas keino ihmisten aktivoinnissa. Ensimmäiset näytelmät käsittelivät kylien jokapäiväisiä ongelmia, kuten puhtaanapitoa. Myöhemmin esitykset ovat painottuneet yhteiskunnallisiin asioihin. Kastia on käsitelty useimmissa esityksissä.
Nykyisin näytelmissä pureudutaan entistä voimallisemmin globaaleihin kysymyksiin: globalisaatioon, ympäristöongelmiin ja geenitekniikkaa hyödyntävään maanviljelyyn. Kylänäytelmät ovat nimensä mukaisesti kiertävää teatteria. Kyläaukiolle rakennetaan tilapäinen näyttämö, jonne ihmiset kerääntyvät työpäivänsä päätyttyä. Esityksen jälkeen näytelmän virittämistä ajatuksista keskustellaan kyläläisten kanssa.
Talonpoikien ja maatyöläisten taloudellista asemaa VCDS on kohentanut perustamalla työläisten osuuskuntia. VCDS:n lähistöllä toimii useita kivimurskaamoja. Usein koko perhe työskentelee kivilouhoksilla. Työvälineinä käytetään hakkuja ja pieniä moukareita. Työ on kovaa ja huonosti palkattua. VCDS on aktivoinut kivityöläisiä järjestäytymään osuuskunnaksi, joka pystyy kollektiivina neuvottelemaan työntekijöille huomattavasti paremmat palkat kuin mitä he saisivat yksittäisinä työntekijöinä. Samalla tavoin VCDS on aktivoinut suolatyöläisiä ja maatyöläisiä organisoitumaan osuuskunniksi.
Järjestö tekee myös aktiivista työtä nais-ten oikeuksien puolesta. Naisia rohkaistaan hankkimaan omia ansiotuloja. VCDS on myöntänyt pieniä lainoja naisille, jotka ovat tarvinneet halpakorkoista pääomaa vaikkapa ompelukoneen hankintaan tai lehmän ostoon. Järjestön tiloissa toimii kaksi nuorille naisille tarkoitettua ompelukoulua.
Viime vuosina VCDS:n toiminta on painottunut entistä enemmän ympäristökysymyksiin. Pääskyt tukee järjestön luonnonmukaisen viljelyn projektia, jolla rohkaistaan viljelijöitä siirtymään tavanomaisesta viljelystä luonnonmukaiseen viljelyyn. Tällä hetkellä projektissa on mukana 120 pientalonpoikaa.
Puhtaat ja epäpuhtaat ihmiset
Monille intialaisille kasti on tabu. Varsinkin urbaanin keskiluokan jäsenet eivät mielellään puhu kastistaan tai koko kastilaitoksen olemassaolosta. Ehkä se on liian häpeällistä, että modernissa piilaaksojen, vapaan markkinatalouden ja ydinteknologian Intiassa vaikuttaa vielä vuosituhantinen kastilaitos. Jos ulkolainen tiedustelee maan suurkaupungeissa kastilaitoksen olemassaolosta, keskiluokkainen intialainen kieltää tämän päättäväisesti hymyillen. Tai hän tekee sen myönnytyksen, että “kasti vaikuttaa takapajuisissa kylissä”. - Hän unohtaa kuitenkin sujuvasti, että suurin osa intialaisista asuu ‘takapajuissa kylissä’. Sitä paitsi myös kaupungeissa kasti säätelee varsinkin alakastisten elämää.
Satunnaisesti Intiassa piipahtava matkaajakaan ei voi olla lukematta lehdistä kastilevottomuuksista tai suoranaisista kastisodista. Usein vastakkain ovat yläkastiset ja kastittomat. Useimmat yhteenotot tapahtuvat Biharin osavaltiossa, joka on Intian köyhin osavaltio. Mutta levottomuuksia tapahtuu muuallakin. Etelässä Karnatakan osavaltio tunnetaan tietotek-niikan osaamisestaan. Sen pääkaupungin Bangaloren liepeillä sijaitsee maan tunnetuin piilaakso.
Maaliskuussa vuonna 2000 eräässä Bangaloren lähistöllä sijaitsevassa kylässä yläkastiset hyökkäsivät kastittomien taloihin ja polttivat elävältä seitsemän kastitonta. Yläkastisten mukaan hyökkäys oli kosto siitä, että kastittomat olivat aiemmin tappaneet yhden yläkastisen.
Osavaltion lähes jokaisessa kylässä asuu kastittomia, mutta heidän kuuluu asua omissa erillisissä yhteisöissään. Maaseudun teetuvissa ja ravintoloissa heidän on käytettävä edelleen eri juomalaseja ja ruokailuvälineitä kuin yläkastiset. He eivät voi käyttää kylien yhteistä kaivoa, vaikka kaivo olisi rakennettu valtion varoin ja tarkoitettu yhteiseen käyttöön. Monissa kylissä kastittomat eivät myöskään voi liikkua vapaasti yläkastisten asuinalueilla.
Yhteiskunnallista järjestystä on kaikkialla perusteltu uskonnollisilla myyteillä. Pyhien Veda-kirjojen mukaan pääkastit syntyivät alunperin, kun jumalat aikojen alussa uhrasivat alkuihmisen, Purusan. “Tuhatpäinen on Kosminen mies. Tuhat silmää ja jalkaa hänellä on; hän hahmottaa maailman kauttaaltaan ja kymmenen sormenmittaa pintaakin syvemmältä. Kun Kosminen mies jaettiin, kuinka moneen osaan hänet pilkottiinkaan? Miksi hänen suutaan kutsuttiinkaan? Entä hänen käsivarsiaan? Tai hänen sääriään ja jalkojaan? Kosmisen miehen suusta syntyi pappien kasti, hänen käsivarsistaan syntyivät ruhtinaalliset soturit, hänen reisistään maanviljelijät ja jaloistaan palvelijat”.
Kastittomia ei tässä edes mainittu. Heidät tuomittiin yhteiskunnan ulkopuolle. Heidän piti pysyä näkymättöminä ja kuulumattomina. He olivat epäihmisiä, joiden kuului huolehtia yhteisön raskaimmista ja likaisimmista töistä. Monimutkaiset rituaaliset säännöt alistivat ja erottivat heidät muista ihmisistä. Pyhien kirjojen mukaan he olivat synnynnäisesti saastuneita, joiden varjokin saastuttaisi yläkastisen, puhumattakaan fyysisestä kosketuksesta.
Perinteinen kastilaitos on ainutlaatuinen apartheid-järjestelmä, sillä missään muualla ei ole kehitetty yhtä systemaattista, yhtä julmaa ja yhtä sortavaa yhteiskunnallista instituutiota.
Kastittomien kastittomat
Kastittomien taloudellinen ja sosiaalinen asema on yhä huomattavasti heikompi kuin valtaväestöllä. Kastittommista on luku- ja kirjoitustaitoisia vajaat 40 prosenttia, kun muun väestön kohdalla vastaava luku on reilut 50 prosenttia. Maaseudulla ehdottomasti suurin osa, yli 60 prosenttia kastittomista saa niukan elantonsa maatyöläisinä.
Kastittomat naiset ovat lähes kaikilla mittareilla mitattuna yhteiskunnallisen hierarkian pohjalla. He ovat ‘kastittomien kastittomia’. Heistä lähes kolmeneljäsosaa työskentelee maatyöläisinä, silloin kun työtä riittää. On itsestään selvää, että heidän päiväpalkkansa on vielä pienempi kuin vastaavaa työtä tekevien miesten.
Kun taloutta on liberalisoitu Intiassakin ripeään tahtiin viimeiset 10 vuotta, yhteiskunnan heikko-osaiset ovat saaneet tuntea kipeästi prosessin kielteiset puolet. Kastittomia työttömyys ja lisääntyvä köyhyys ovat koskettaneet muuta väestöä useammin.
Kastittomien luokka-asema vastaa useimmiten heidän asemaansa kastihierarkian pohjalla. Mutta välttämättä näin ei ole aina. Tämä ilmeni myös traditionaalisessa keralalaisessa yhteiskunnassa 1920-luvulla. Useimmiten kastittomat olivat maatyöläisiä, mutta jotkut hyväosaiset saattoivat harjoittaa myös kaupankäytiä. Tämä aiheutti ristiriitoja: kauppiaina he saattoivat olla suhteellisen varakkaita ja toisaalta heillä oli kastittomien rituaalinen asema.
Alamoottil Channarin tapaus kuvaa hyvin tätä. Travancoressa oli 1920-luvulla kaksi yksityisauton omistajaa, Alamoottil oli heistä toinen. Kun kastittomat eivät saaneet käyttää yleisiä teitä, Alamoottil joutui sellaisella tiellä poistumaan autosta ja juoksemaan syrjäpolkuja pitkin kohtaan, josta hänen oli sallittua jatkaa matkaansa. Hänen autonkuljettajansa oli yläkastinen. Alamoottil rakennutti teitä myös omalle tilalleen - niiden käyttöä mitkään kastisäännökset eivät pystyneet estämään.
Gandhi ja Ambedkar
VCDS on osa maanlaajuista kastitto-mien dalit-liikettä. Mahatma Gandhi rupesi kutsumaan 20-luvulla kastittomia ‘harijaaneiksi’, Jumalan lapsiksi. Mo-nien kastittomien mielestä termi on itse asiassa loukkaava. Se ylläpitää käsitystä, että kastittomat olisivat jotenkin takapajuisia ja lapsenomaisia, jotka tarvitsevat yläkastisia kaitsijoita katsomaan peräänsä. Monet kastittomat kutsuvat itseään pikemminkin ‘daliteiksi’. Termi juontaa alkunsa sanskritin kielisestä sanasta ‘dal’, joka tarkoittaa sorrettua, maahanpoljettua tai tuhottua. Samalla se viittaa aktiivisuuteen. He ovat ylpeitä omasta taustastaan ja kamppailevat itse omien oikeuksiensa puolesta.
Dalitit pitävät esikuvanaan ja oppi-isänään B.R. Ambedkaria. Kylissä kastittomien talojen seinillä näkee kaikkialla Ambedkarin rintakuvia. Kukkapunoksin koristeltu kuva on ripustettu pyhien kuvien rinnalle. Ambedkar on dalitien mielestä ehdottomasti suurempi sankari kuin yläkastinen Gandhi.
Kastittomaan mahar-yhteisöön syntynyt Ambedkar pääsi lahjakkaana oppilaana opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Siellä hän väitteli sekä taloustieteissä että oikeustieteisssä. Intiaan palattuaan hänestä tuli yksi maan johtavista valtiopäivämiehistä ja itsenäisen Intian ensimmäinen oikeusministeri. Ambedkar johti komiteaa, joka laati maan perustuslain. Koko ikänsä hän toimi aktiivisesti kastittomien etujen ajajana.
Mutta kastittomana maharina ja kastihindujen mukaan saastuneena, hän pysyi koko ikänsä.
Militantin dalit-liikkeen mukaan Intia on edelleen apartheid-yhteiskunta - mikään ei ole muuttanut intialaisen yhteiskunnan perusasetelmaa: mitättömän pieni bramiinivähemmistö hallitsee ja riistää kansan enemmistöä. Bramiineja on väestöstä vain 3 prosenttia, kun alakastisia ja kastittomia on reilut 70 prosenttia. Tämä luku pitää sisällään myös muslimien, kristittyjen, sikhien ja buddhalaisten kastittomat ja alakastiset.
Tapio Tamminen
– Pääskyillä huhutaan olevan yhteyksiä Intian mafiaan
Intia on maailmanennätysten luvattu maa. Maata on väitetty muun muassa maailman suurimmaksi demokratiaksi ja maaksi, jossa on eniten "gandhilaisia" pasifisteja, järjestettyjä avioliittoja ja Shakespeare-tutkijoita. Intia on mestariainesta myös monissa muotilajeissa: maassa on ennätysmäärät IT-alan ja monien muidenkin alojen huippuunsa koulutettuja ammattilaisia. Länsimaiset talouspiirit ovatkin nimenneet Intian lupaavaksi kehitysmaaksi. Se ei välttämättä lupaa hyvää kaikille intialaisille.
Jättiläisdemokratia tehtailee nimittäin ennätyksiä myös hyvinkin "epädemokraattisissa" lajeissa; niin ja monet näistä ennätyksistä paranevat koko ajan. Maalla on kyseenalainen kunnia pitää hallussaan myös köyhien, sairaiden, lukutaidottomien, sisällissotien ja aseiden tuonnin määrien maailmanennätyksiä.
Lisäksi Intialla on nimissään ennätykset niinkin harvinaisissa lajeissa kuten naisten ja lasten kadottamisessa(?). Koska poikalapsia suositaan kohdusta hautaan, maasta puuttuu noin 40 miljoonaa naista. 92 miljoonaa kadonnutta lasta ovat puolestaan lapsia, jotka eivät virallisten tilastojen mukaan käy koulua saati kuulu lapsityöntekijöiden armeijaan.
Intia on on myös äärimmäisen hierarkinen yhteiskunta. Kastilaitoksen pyhittämät ja vinoutuneen talousrakenteen sementoimat sosiaaliset ja taloudellisen erot jakavat kansalaiset "hyvien" (20 % kansasta eli maan keski- ja yläluokka) ja "huonojen" kotien (80 % kansasta ) ihmisiin. Ai miten niin huonojen kotien? Köyhäthän eivät voi olla hyvästä kodista; eiväthän he edes osaa käyttäytyä, ovat toinen toistaan hienommat intialaiset ovat vakuutelleet minulle. Iskevimmin maan 800 miljoonaa köyhää niputti yhteen eräs tuttuni, vanha naislääkäri, joka totesi maansa suurimmaksi ongelmaksi sen, että "certain bodies cannot behave".
Pelon maantiede
Yhdeksi Intian henkilökohtaiseksi ennätykseksi on tarjottu myös sitä, että kaikki jättiläisvaltion ihmiset kunnioittavat toisiaan aivan toiseen tyyliin kuin turmioituneessa lännessä; lapset vanhempiaan ja työntekijät pomojaan. Puolustetaanhan kastilaitostakin sillä, että yhteiskunnallinen vakaus lisääntyy, kun jokainen tietää tarkasti oman paikkansa.
Suurin osa kunnioituksesta perustuu Intiassa kuitenkin pelkoon. Pelon maantieteen hallinta jos mikä onkin intialaisten yksi hyvin kotien "etujärjestön" Vanhan mafian eli VM:n toimintaedellytyksistä. Pelko toimii tehokkaasti vain niin kauan, kun hyvä väki saa köyhyysrajan alapuolella olevan "roskaväen", joilla intialaisen politiikan tutkimuksen kärkimiehen Rajni Kotharin mielestä ei ole edes massan arvoa, pelkäämään itseään eli "sisäistämään itsensä joka suhteessa huonommiksi".
Vanhan mafian ongelma
VM:n johtama Intia pyrkii pitämään huonojen kotien roskaväen yhtä aikaa lähellä ja kaukana. Näkymättömät siivoojat eli pienet "rottanaiset" pyrkivät täyttämään hyvien kotien toiveet; he yrittävät olla näkymättömästi läsnä. Minunkin herkkuruuista ja - kuten arvaatte - äärimmäisen tärkeistä papereista notkuvien päivällis- ja neuvottelupöytieni alla on hiipinyt lukemattomia rottanaisia. Heidän tarkkaa määräänsä voin vain arvailla, sillä todennäköisesti olen nähnyt vain ammattitaidottomia rottanaisia.
Turistille täysoppineen rottanaisen näkeminen muualla kuin ravintoloissa on näet harvinaista, sillä naisen tulee osata pujotella rätteineen ja luuttuineen tiheidenkin jalkarivistöjen välissä huomaamaamattomasti. Sitä toki helpottaa se, että rottanaiset ovat useimmiten hyvin pieniä ja laihoja.
Matkaohje Intiaan menijöille: jos äkkäät rottanaisen, älä ihmeessä nosta jalkojasi, sillä tekemällä näin saatat isäntäväkesi piinalliseen tilanteeseen. Rottanaisen tulee väistää sinua, ei missään nimessä toisinpäin. Jos hän koskettaa vahingossa jalkaasi, hän on tehnyt pahan virkavirheen.
Monet VM:n jäsenet halveksivat rottanaisia ja muuta roskajoukkoa niin paljon, että he kutsuvat näitä koskemattomiksi. Toisaalta he ei tule toimeen ilman heitä, sillä ilman rottanaisia hyvien kotien ihmiset hukkuisivat omiin saasteisiinsa. Jokainen hyvien kotien asuinalue on elinkelpoinen vain, mikäli tarpeeksi lähellä on halpaa ja nöyrää eli siis hyvin käyttäytyvää palvelusväkeä tarjoava huonojen kotien slummi.
Slummin tulee olla kuitenkin samaan aikaan riittävän kaukana. Vieläkin enemmän nimittäin VM:n edustajat alkaisivat vihata rottanaisia, mikäli nämä alkaisivat käyttäytyä huonosti eli käyttää samoja suihkuja, kaivoja ja vessoja kuin hyvien kotien ihmiset. Tuhansia roskajoukon jäseniä hakataankin vain siksi, että heidän väitetään saastuttavan hyvien kotien vedet, kun he yrittävät puhdistautua niissä.
Rottanaisillakin on likaisuudestaan huolimatta muutakin käyttöä: VM:n edustajat ovat voineet raiskailla heitä ilman suurempaa rangaistuksen pelkoa. Himot ovat voittaneet saastumisen pelon. Julkisuudessa tosin kastittomia raiskanneet putipuhtaat kastihindut ovat vedonneet "puolustukseksi" muun muassa siihen, että miten kukaan ikimaailmassa tohtii vihjailla heidän voineen sekaantua saastuneina syntyneisiin naisiin.
Vaikka VM on vähemmistön etujärjestö, sillä on valttikortit käsissään. Se tietää, että sen ylläpitämä vinoutunut järjestys ja siitä seuranneet etuoikeudet pohjautuvat suurta enemmistöä syrjivään ja sitä itseään hyödyttävään harvainvaltaan. Siksi VM pelkää huonojen kotien ihmisten lopulta menettävän malttinsa. Jottei näin kävisi, se yrittää pelotella, syyllistää ja vähintään puuduttaa heidät muun muassa uskonnolla ja traditiolla kunnon rauhaarakastaviksi intialaisiksi.
Uuden Mafian synty
Gandhi nimesi kastittomat Jumalan lapsiksi. Edes Jumalan lapset eivät kuitenkaan enää jaksa rakastaa VM:n rauhaa. Kaikkein likaisimman luokan roskajoukon parissa työskentelevän delhiläisen katulapsiprojektin "päämafioson" mukaan heidän projektinsa toimintaedellytykset paranivat ratkaisevasti sillä hetkellä, kun slummin asukkaat tajusivat projektin olevan heidän uusi "mafiansa" eli siis UM. Vallanvaihto koitti, kun VM:n henkihieveriin pelottelemat ihmiset rohkaisivat itsensä ja uskaltautuivat poliisin sijasta kertomaan murheistaan projektin vetäjille.
Siihen vaiheeseen pääseminen oli kuulemma vaatinut pitkäjännitteisiä "pelon-karkoituskarkeloita", mm. kolme vuotta työtä vuorotta, 1 000 säkeistöä "we will overcomia" ja vaarallista kaupanhierontaa VM:n kanssa.
Slummien väkeen piti injektoida rutkasti itseluottamusta. Parhaiten tällaiset rohkaisupiikit tehosivat lapsiin, jotka sitten "pistelivät" omia vanhempiaan.
Kun VM huomasi pelon valtakuntansa perusteiden horjuvan, se yritti leimata UM:n vieraiden valtojen agentiksi, isänmaanpetturiksi ja intialaisen yhteiskunnan perinteisten arvojen ja uskonnon raiskaajaksi; rottanaisen raiskaaminenhan on pikku pahe, perinteisten arvojen raiskaaminen kuolemansynti. Näin kävi Delhin katulapsiprojektissa, niin on käynyt useissa muissakin projekteissa, varsinkin jos UM:lla on ollut kansainvälisiä lonkeroita.
Maailman intialaisin valtio
Tamil Nadun sanotaan olevan koko Intian "intialaisin osavaltio". Näin siksi, etteivät vieraat valloittajat ole jättäneet sinne puumerkkejään samalla tavoin kuin Pohjois-Intiaan. Se on läpeensä intialainen siinäkin mielessä, että kastisorron julmuus näkyy ja tuntuu yhä osavaltiossa voimakkaana.
Keväällä 1996 luen lehdestä, että Perungarain kylän hyvien kotien ihmiset ("members of the superior community") ovat raivoissaan polttaneet kastittomien eli dalitien hökkelit, koska nämä olivat uhmanneet intialaista kulttuuritraditiota ja ryhtyneet käyttämään sandaaleja. Perinteisesti dalitien on pitänyt liikkua avojaloin ja ylävartalo paljaana. Näin tekemällä he ovat osoittaneet kunnioittavansa kastihinduja ja samalla tunnustavansa oman alistetun asemansa. Tämän saman asian olisin muuten voinut lukea useita kertoja myös viime, tänä ja eittämättä myös ensi vuonna.
Olen vieraillut useissa "kahden kerroksen kylissä", joissa kastihindut asuvat toisessa osassa, kastittomat toisessa. Enää kastittomia ei kuulemma hakata, vaikka he eivät pomppaakaan pystyyn kastihindujen ilmestyessä näkösälle. Useimmat heistä kuitenkin tekevät niin - silkasta kunnioituksesta. Kylän "neutraalilla rajavyöhykkeellä" hyvien ja huonojen kotien miehet kohtaavat teetuvassa. Rajansa silti sopuilullakin: kastittomat juovat savikupeista, kastihindut metallisista.
Monet, itse hyvistä kodeista olevat asiantuntijat, myöntävät vaivautuneena, että kastisortoa esiintyy yhä "takaperoisissa maaseutukylissä". Itsepetosta, sanovat UM:n edustajat: "Enemmistö intialaisistahan asuu juuri näissä takaperoisissa kylissä. Kyse on siitä, että laki on hyväksynyt kastittomat, yhteiskunta ei".
Roskajoukon profiili?
Keitä ovat Intian 350-500 miljoonaa köyhää, nämä monien lajien maailmanmestarit. Seuraavassa joitakin vinkkejä heidän paikantamisekseen: he ovat alakastisia, kastittomia ja heimoväestöä. He asuvat valtaosin maaseudulla. 40 prosenttia heistä ei omista omaa maata. 45 prosenttia heistä on osa-aikaisia pienviljelijöitä. He ovat lukutaidottomin osa kansansa. Miljoonat heistä ovat lapsityöläisten vanhempia. Voidaan myös sanoa, että heillä on todennäköisemmin naisten kasvot. Köyhien omassa kastijaossa kaikkein alinta kastia edustavat "näkymättömät tyttölapset".
Pääskyjen mafia: VCDS
Yksi Intian sadoista uusista mafioista on VCDS. Kuten aiemmin kerrottiin, järjestön perusti vuonna 1980 "jo sinänsä epäilyttävä sekapari" (voivatko heidän lapsensa olla hyvästä kodista?) yläkastinen hindunainen Kousalya ja dalit-kristitty (kastisortoa kristityksi kääntymällä paennut) juristi S. Martine. VCDS korostaa olevansa epäpoliittinen, mitään uskontoa tunnustamaton ja voitontavoitteluun pyrkimätön järjestö.
VCDS:kin haluaa murskata useita köyhien intialaisten vastoin tahtoaan tekemiä maailmanennätyksiä - väärään suuntaan. Järjestön pyrkimyksenä on huonojen kotien ihmisten, naisten, lasten, kastittomien ja muiden köyhdytettyjen, syyllistettyjen ja peloteltujen elämänolojen kohentaminen. Tämän tehtävän onnistuminen vaatii VM:n ylivallan murtamista ja siihen taas tarvitaan ennakkoluulottomuutta, loppumaton määrä siviilirohkeutta ja kamppailua ylivoimaiselta tuntuvia VM:n edustajia kohtaan, joilla on usein järjestysvalta puolellaan. Myös yli rajojen, aina Suomen ja Intian välisen rajan, tapahtuva yhteistyö voi edistää VCDS:n tavoitteita.
Tanteista militantteihin: iloiset lesket
Kaiken on kuitenkin lähdettävä liikeelle pelon poistamisesta, siksi VCDS panostaa rajusti pelon juurien jäljittämiseen, niiden kitkemiseen ja uusien "pelottomuuden" itujen kylvöön. Laulattamalla, tanssittamalla ja esittämällä militantteja tietoiskunäytelmiään, järjestö paljastaa VM:n tulkitsevan uskontoa ja kastisääntöjä härskisti oma valtansa pitimiksi. Perinteisiin vetoamalla VM on voinut pelastaa nahkansa kerta toisensa jälkeen Intia on täynnä uskonnolla, sukupuoli- ja erityisesti kastisyrjinnällä nujerrettuja rottanaisia- ja miehiä. Ero on hämmentävä, kun saavut VCDS:n "vapauttamalle" vyöhykkeelle: UM:n valmentamat naiset katsovat ulkomaalaista avoimesti silmiin. Aluksi se hämmentää. Kärjistäen voi nimittäin sanoa, että Intiassa ulkomaalaista miestä katsovat silmiin vain prostituoidut ja kerjäläisnaiset.
Kannattaa muistaa, että Tamil Nadu on valtio, joka on niittänyt mainetta surmaamalla vastasyntyneitä tyttölapsiaan. Se on myös valtio, jossa lesket tuomitaan useimmiten eristykseen loppuelämäkseen. VCDS:n naiset ei liikoja kumartele, he ovat ottaneet elämänsä haltuun, he ovat ylpeitä ammattitaidostaan, he väittelevät kanssasi ja he saattavat jopa flirttailla toverillisesti kanssasi. Heidän ei tarvitse vaieta ja vetäytyä taka-alalle tai piiloutua pöytien alle ollakseen kunnon naisia. Häpeän aika on ohi, sillä VCDS:n vallan alla jokainen ihminen on laulun arvoinen, ja lesketkin voivat olla iloisia.
Kun järjestön teatteriryhmä esittää dalit-kylän keskusaukiolla iltamyöhällä tarinan, jossa lesket menevät uudestaan naimisiin, oikeat lesket itkevät katsomossa. Kenties heidän ei tarvitsekaan eristäytyä loppuelämäkseen pimeisiin huoneisiin? Ehkä he eivät olekaan tehneet mitään pahaa? Hehän voisivat avioitua uudestaan?
Uusi mafia toiminnassa
Maaliskuu 1996. Olen matkalla VCDS:ään. Naapurikylän raitille on pakkautunut ainakin 50 poliisia. Tämä ei lupaa hyvää. Kiihtynyt VCDS-pomo Martine kertoo taustat: kastihindu on raiskannut dalit-tytön. Dalitit vaativat raiskaajaa naimaan uhrinsa; se olisi vähintä mitä hän voisi tehdä. Kun näin ei käynyt, rähinä oli valmis. Seuranneessa joukkotappelussa kymmeniä oli loukkaantunut. Kaikki pidätetyt ja vakavammin loukkaantuneet olivat kastittomia.
Erotuomaria tarvittiin. Kastittomat olivat ensimmäiseksi hälyttäneet avukseen Martinen, koska he tiesivät hänen olevan heidän miehiään. Poliisit kun lukevat edelleen liikaa kastihindujen lakia.
Lievää ylpeyttä äänessään Martine korostaa, ettei kastittomia enää pompotella. Heillä on alueella oma 600 miehen hyvin militantti turvakaartinsa, joka ei emmi toimia, mikäli kastihindut tulkitsevat lakia mielensä mukaan. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta kannattaa muistaa, että Intiassa monet voivat hyvin, paitsi ihmisten enemmistö. Niin kauan kuin kastittomien pitää kamppailla kiivaasti jopa perimmäisten kansalaisoikeuksiensa saavuttamiseksi toisin kuin kastihindujen, joille nämä oikeudet useimmiten ovat itsestäänselvyys, niin kauan tarvitaan tuhansia uusia Martinen ja Kousalyan kaltaisia mafiosoja.
Jumalatonta suunpieksentää
VCDS:ssä on pistäytynyt toistasataa kristillisen kansanopiston opiskelijaa Suomesta. Järjestön militanttius, erityisesti sen VM:ään kohdistama "jumalaton kritiikki", on hämmentänyt monia heistä. Emmin itsekin aluksi, josko Martinen "Revolution will come" -mantra vierottaisi uudet potentiaaliset "euro-mafiosot" VCDS:s tukijoukoista.
En enää; silkalla lähimmäisenrakkaudella ei Tamil Nadussa pötkitä pitkälle - sanoi Gandhi mitä tahansa. Kristityksi kääntyminen ei ole lopettanut daliteihin kohdistettua sortoa. Yhä tänään yläkastiset käännynnäiset ovat pappeja, dalitit nöyriä seurakuntalaisia. Silloin kun dalit-kristityt eivät saa osallistua oman pappinsa hautajaisiin, saarnat on saneerattava.
VM:n mantrat intialaisen yhteiskunnan hyvistä, pahoista ja rumista on iskostettu niin tehokkaasti bramiinijohtoisen kulttuurin arvovallalla huonojen kotien ihmisten tajuntaan, että rytminvaihdoksen pitää kuulua ja näkyä selvästi.
Uuden mafian kansainvälistyminen
VCDS:nkin lonkerot ulottuvat Suomeen asti. Uusien mafioiden kansainvälistymisessä piilee aina vaaransa. Niistä on puhuttava ja niitä on problematisoitava vakavasti. Monesti kuitenkin ne, jotka ovat eniten huolissaan UM:n kansainvälistymisestä - niin Intiassa kuin "lännessäkin" - unohtavat täysin VM:n vuosikymmeniä jatkuneen lonkeroitumisen. Tuskin Pääskyt ja muut pikkulinnut ovat moraalisina ja miksei taloudellisinakin liittolaisina järin paljon IMF:ää tai Coca Colaa pahempia yhteistyökumppaneita.
Mikko Zenger
Vihreä vallankumous, joka alkoi 1950-luvulla, on tullut tiensä päähän Intiassa. Ulkoisia tuotantopanoksia lisäämällä ei satotasoja voida enää nostaa. Maa on menettämässä hedelmällisyytensä, arviolta miljoona hehtaaria peltomaata on jo muuttunut käyttökelvottomaksi.
Ainoa mahdollisuus lisätä ruuantuotantoaan on kuivilla, köyhillä, sateista riippuvaisilla alueilla. Keinoksi monikansalliset yhtiöt tarjoavat gee-nimuuntelua ja kansalaisjärjestöt luonnonmukaista viljelyä.
LEISA eli Low External Input and Sustainable Agriculture tarkoittaa vähäisillä ulkoisilla tuotantopanoksilla aikaansaatua kestävää maataloutta. LEISA-verkosto perustettiin tasan kymmenen vuotta sitten ja siihen kuuluu reilut 80 kansalaisjärjestöä Tamil Nadun osavaltiossa Etelä-Intiassa.
Suurin osa näistä järjestöistä on alunperin tehnyt ja tekee edelleen sosiaalista kehitystyötä kylien köyhien parissa. Uusi työmuoto, ekologisen viljelyn edistäminen, on lähtenyt liikkeelle olosuhteiden pakosta ja järjestöjen työntekijät ovat itsekin joutuneet opettelemaan uusia asioita voidakseen neuvoa kyläläisiä. Sillä moderni viljely on Intiassakin varsin perusteellisesti syrjäyttänyt perinteisen kestävän maanviljelyn ja hävittänyt vanhat tiedot ja taidot. Perinteinen viljely on leimattu takapajuiseksi, tehottomaksi ja taikauskoiseksi.
Intiassa viljeltiin ennen ainakin 20 000 eri riisilajiketta ja 15 000 papulajiketta, nyt viljellään harvoja kaupallisia lajikkeita. Alkuperäisten, paikallisiin olosuhteisiin täydellisesti sopeutuneiden riisilajikkeiden täyden kirjon löytää enää Filippiineiltä, IRRIn eli Kansainvälisen riisintutkimuslaitoksen siemenpankista. Hyderabadissa puolestaan on papupankki, eikä siemeniä sieltä saa köyhien viljelijöiden käyttöön.
Siinä missä me puhumme luonnonmukaisesta viljelystä, intialaiset puhuvat "orgaanisesta viljelystä". Se tarkoittaa tradition katkeamisen jälkeen uudestaan ja tietoisesti alettua viljelyä. Se perustuu tavallaan suljettuun kiertoon, tai ketjuun tai kehään, jossa kaikki osat palvelevat tai ruokkivat toisiaan. Sama kuin noidankehä, mutta myönteisesti!
Kiertokulku on katkennut
Vielä tämän vuosisadan alkupuolella Intiassa oli suuria metsiä, ja lehmät laidunsivat metsässä. Metsän ravinteet ne kuljettivat lantana pellolle. Pelto puski aikanaan ravinteet ulos viljana, ihminen korjasi viljan, mutta maahan ei jäänyt sadonkorjuun jäljiltä vajausta, ravinnevajausta, kuten nykyään, koska korsia ei poltettu pois - kuten nykyään, mikä aiheuttaa valtavan ravinteiden menetyksen - vaan ne kynnettiin maahan tai lehmät söivät ne ja silläkin lailla ravinteet taas palautuivat maaperään.
Ja metsät sitoivat sateet ja juuret pidättivät pohjavettä lähellä maanpintaa kuin jättiläismäinen sienikerros. Metsän suojassa viihtyivät linnut ja hyönteiset, ja kaikenlaisten lajien runsaus piti aisoissa yhden lajin yllättävät runsastumiset.
Perinteisessä systeemissä, jossa viljeltiin yhdeksää eri viljalajia, ei ollut tuholais-ongelmia. Nykyään tuhohyönteiset on veden puutteen ohella maatalouden suurin ongelma Intiassa.
Entä satomäärät? LEISA-verkoston koordinaattori Oswald Quintal kertoi heidän vuodenvaihteessa 1997-98 järjestämästään, kuukauden kestäneestä Seed Padyatrasta eli siemenmarssista. Marssin aikana he keräsivät temppeleiden seinäkirjoituksia. Niistä kävi ilmi, että joka vuosi kuningas palkitsi parhaat maanviljelijät ja otti heidän siemeniään temppelin viljapankkiin. Keskimääräiset sadot olivat 3-3,5 tonnia hehtaarilta ja parhaat 7,5 tonnia.
Nykyään Intiassa keskimääräinen riisisato hehtaarilta on 2,8 tonnia. Mutta enää entistä luonnonvarapohjaa ja sen varassa toimivaa kiertokulkua ei ole. Siksi LEISAn työntekijät sanoivatkin, että nykyisen noidankehän - yhä enemmän ja kalliimpia tuotantopanoksia mutta yhä epävarmemmat tulokset - kääntäminen toiseen suuntaan ja luonnonvarapohjan uudelleen rakentaminen vaatii hyvin pitkäjänteistä työtä. Pienin askelin suureen muutokseen, kuten he sanovat.
Tällä hetkellä kokonaan luonnonmukaisiin menetelmiin siirtyneitä viljelijöitä on LEISAn piirissä 1 700. Verkoston "Pasunthalir"-lehteä lukee tai sen lukemista kuuntelee noin 10 000 ihmistä. Verkoston järjestämiin tapahtumiin osallistuu 100 - 200 000 ihmistä.
Maaperä on rakennettava uudestaan
Luonnonvarojen hupeneminen tarkoittaa humuskerroksen ohentumista: 50 vuodessa maata on kulunut pois 15-30 senttiä. Se tarkoittaa myös tärkeimmän lannoitusaineen eli karjanlannan vähenemistä, koska karjaa on entistä vähemmän, koska laitumia ja rehua karjalle on entistä vähemmän. Intian pyhät lehmät ovat käymässä vähiin!
Luonnonvarojen hupeneminen tarkoittaa myös veden vähenemistä. Monsuuni epäonnistuu nykyään noin joka kolmas vuosi, ilmasto on muuttunut. Pohjavedet ovat uponneet syvälle - jopa 200-300 metriin - ja lähellä rannikkoa vesi on suolaista. Epävarmuudesta on tullut pysyvä tila Intiassa.
Kuten siellä sanottiin: LEISAn tarkoitus on auttaa ihmisiä pysymään hengissä katastrofivuotenakin, ettei tarvitse tehdä itsemurhaa. - Viljelijöiden itsemurhista on tullut yleistyvä ilmiö Intiassa. Esimerkiksi vuonna 1997 Andra Pradeshin osavaltiossa 300 puuvillanviljelijää päätyi itsemurhaan satojen epäonnistuttua kolme kertaa peräkkäin tuhohyönteisten takia.
On siis tehostettava vedenkäyttöä. Paras keino on maaperän, humuskerroksen, uudelleenrakentaminen. Sillä eihän vähästäkään taivaalta satavasta vedestä ole mitään hyötyä, jos se valuu samantien pois. Jo 1 gramma maata sitoo 20 grammaa vettä. Eli kannetaan vain kärsivällisesti kaikki vaatimattomat risutkin, lehdet, hedelmien kuoret, jätteet ym. kompostiin muuttumaan mullaksi, kuten LEISAn neuvojat opettavat. Ja istutetaan puita.
Ja sitten, kun on hiukkasen multaa ja sii-nä vähän kosteutta ja jokin siemen itämässä - silloin on huolehdittava siitä, että kosteus ei haihdu aurinkoon. Eli uuden maan alku katetaan huolellisesti esi-merkiksi kuivilla lehdillä.
Neuvojat kehottavat myös valitsemaan vähän vettä vaativia lajikkeita kuten hirssejä tai alkuperäisiä riisilajikkeita. Ne maistuvatkin hyviltä ja pitävät nälkää kauemmin loitolla. Monet selittivät minulle, että perinteinen riisi on vahvaa ja pitää nälkää seitsemän tuntia. Se myös säilyy pilaantumatta ja hyvältä tuoksuvana kaksi päivää. Hybridiriisi aiheuttaa mahanpuruja, pitää nälkää vain neljä tuntia ja pilaantuu vuorokaudessa.
VCDS-järjestö on yksi verkoston johtavista kansalaisjärjestöistä, ja se etsii ja toimittaa siemeniä alueen viljelijöille. Sillä on myös oma malli- tai koetila Tindiva-namin kaupungin lähellä Vellakulamissa, jossa kokeillaan eri menetelmiä, ja samalla saadaan siemeniä toisille jaettavaksi. On puhuttu VCDS:n "siemenpankista", mutta kuten järjestön johtaja Kousalya sanoi, eivät ne siemenet ehdi missään "pankissa" olla, ne jaetaan samantien eteenpäin, köyhille viljelijöille.
Oma apu ja hyvä organisoituminen
LEISAn laajeneminen on ollut verkkaista luonnonvarapohjan puuttumisen takia ja siksi, että kemikaaleja ja kaupallisia siemeniä on paljon helpommin saatavilla. Toisaalta viime vuosina lannoitteiden kallistuminen on lisännyt kiinnostusta orgaa-niseen viljelyyn. Myös tietoa ja ekologista tietoisuutta alkaa jo olla.
Tällä hetkellä tavoitteena on orgaaniseen viljelyyn ryhtyvien parempi organisoituminen ja tulosten dokumentoiminen. Intiassa kaikki ei ole vielä numeroina papereilla kuten meillä!
Ideana on, että viljelijät muodostavat 20 hengen sangameja. Heistä viisi on maattomia (!) ja nämä maattomat voivat esi-merkiksi alkaa pitää karjaa ja myydä lantaa tai vuokrata kyntöhärkiä toisille.
Maata omistavista aina viisi kerrallaan alkaa kokeilla yhtä menetelmää. Mielen-kiintoisia uusia (tai vanhoja) orgaanisia viljelymenetelmiä on runsaasti. Neem-puun lehdistä ja lehmän ureasta viljelijä voi itse valmistaa tehokasta hyönteistorjunta-ainetta. Tai pellon typpilannoituksen voi kemikaalien sijasta tehdä kylvämällä maahan sesbania-kasvia ja sitten kyntämällä kasvuston maan sisään kompostoitumaan.
Sitten tulokset dokumentoidaan ja niitä vertaillaan. On tärkeä saada myös tieteellistä näyttöä.
Jäsenet maksavat sangamille joka kuukausi jäsenmaksua. Näin saadaan vähitellen kokoon oma lainarahasto. Siitä voi prosentin, parin kuukausikorolla saada lainaa vaikkapa oman lehmän ostamiseksi. (Intiassa lainakorot voivat olla vuodessa 80-120 prosenttia.) Sangamin puitteissa myös järjestetään "lukupiirejä", joissa neuvojan johdolla kerran kuussa keskustellaan uusista menetelmistä ja omista kokemuksista. Parin vuoden kuluttua sangam on velvollinen auttamaan alkuun uuden sangamin.
Tärkeätä on viljelijöiden oma-aloitteisuus ja osallistuminen alusta alkaen ja kaikilla tasoilla, rahoista kritiikkiin asti. Tämä on Intiassa uutta ja radikaalia. Sillä In tiassa viljelijöiden puolesta on aina tiedetty, mikä on heille parhaaksi. Vihreä vallankumous, eukalyptusistutukset, geenimanipuloidut lajikkeet, siirtyminen teollisuutteen tai palveluihin, maan myyminen tai ryhtyminen monikansallisten yritysten sopimusviljelijäksi... aina sen mukaan, mitä korkealla hallitustasolla on hyväksi nähty.
LEISAssa lähtökohtana on maanviljelijän oma kokeilunhalu ja selviytyminen yhä ankarammiksi muuttuvissa olosuhteissa.
Katri Simonen
Jeesuksen siemenet
Jesus asuu Vellakulamin kylässä, Villupuramin piirikunnassa, Tamil Nadun osavaltiossa. Hän on intialainen maanviljelijä, yksi sadoista miljoonista intialaisista, jotka ovat jäämässä "kehityksen" jalkoihin. Hän on jo aika vanha, varmaan lähes 40-vuotias, hän ei voi odottaa elävänsä enää monta vuosikymmentä, niin kuin kollegansa Euroopassa.
Jesus? Niin, hän on kääntynyt kristinuskoon, katolilaiseksi. Tamil Nadussa mo-net kastittomat hindut ovat vaihtaneet uskontoa, sillä periaatteessa kastijako on osa hindulaisuutta. Mutta Jesus, kuten muutkin kastittomat, dalitit, on joutunut toteamaan, että heidän yhteiskunnallinen asemansa ei siitä juurikaan muutu: myös katolisessa kirkossa toimii kastijako.
Jesus on pyramidin alimmalla tasolla, kääntyipä mihin suuntaan tahansa. Tai ainakin melkein alimmalla - hänellä on sentään vielä pieni maatilkku viljeltävänä, vaikka "kehitys" nykyään pakottaa näitä pienpienviljelijöitä myymään peltotilkkunsa suuromistajille tai yhtiöille ja muuttamaan kaupunkien slummien työttömyyteen: heillä ei ole varaa lannoitteisiin ja muihin tuotantopanoksiin, joita "vihreän vallankumouksen" kehittämä teho-viljely edellyttää.
Mutta Jesus on päättänyt olla antamatta periksi "kehitykselle", vaikka se vähän pelottaakin. Hän kaivaa taskustaan jotakin ja näyttää minulle - tummanruskeassa kädessä näen pari sinertävää jyvää.
- Nämä ovat meidän perinteistä riisiämme, sellaista mitä vuosisatojen aikana olemme täällä kehittäneet sopivaksi meidän olosuhteisiimme. Kun uudet ihmelajikkeet tulivat, kaikki unohtivat nämä, mutta eivät sentään ihan kaikki. Minä olen saanut näitä lahjaksi viljelijältä, joka on pitänyt niistä kiinni ja haluaa osoittaa, että luonnonmukainen viljely kannattaa, jos kaikki näkökohdat otetaan huomioon, erityisesti kestävän kehityksen ylläpitäminen. Minä olen nyt mukana luomuviljelyhankkeessa, olen varannut osan pelloistani siihen. Saa nähdä miten siinä käy. Kovin monta satokautta ei ole varaa yrittää, mikäli kokeilu epäonnistuu. Mutta muuten olemme joutumassa suurten vilja- ja siemenyhtiöiden orjiksi.
Ajattelen Jesusta kirjottaessani tätä torstaina, jolloin maatalousministeri Hemilä kertoo radiossa saavutuksistaan Brysselissä: Suomen maatalouden erityisasemaa ja vaikeita olosuhteita on jossain määrin tunnustettu ja otettu huomioon. Vielä ei ole Suomen maatalouden hautajaisten aika.
Intiassa sensijaan monet viljelijät ovat järjestäneet "polttohautausta" pelloillaan. He ovat polttaneet satojaan vastalauseeksi niille kokeiluille, joita maailman siemenviljatuotannon valtias, ylikansallinen jättiyhtiö nimeltä Monsanto, on toteuttanut viime vuodesta alkaen Intiassa.
Ympäri Intiaa viljelijät ovat osoittaneet mieltään Monsantoa vastaan. Toissa-päivänä eteeni ilmestyi sähköpostiviesti, joka sisälsi pitkän raportin Villupuramin piirikunnan mielenosoitusmarssista. Minä mietin, oliko Jesus niiden 500 viljelijän joukossa, jotka marssivat piirikunnan ylimmän käskynhaltijan, District Collectorin, toimistolle esittääkseen vastalauseensa sille, että ylikansalliset yhtiöt tai niiden ostamat intialaisyhtiöt alistavat viljelijöitä, sitovat heitä yhtiöiden määrättäviksi.
Miten se tapahtuu?
Mielenosoituksen pääpuhuja, kastitto-mien VCDS-järjestöä johtava asianajaja Savarimuthu Martine oli selittänyt asian puheessaan:
- Kohta 40 vuoden ajan ulkomaiset yhtiöt ovat luvanneet ratkaista ravinto-ongelmamme. Olemme käyttäneet heidän lannoitteitaan ja torjunta-aineitaan niin paljon, että maaperä on köyhtynyt, että sadot ovat vähentyneet ja että pohjavesi on laskenut ja likaantunut. Mutta pahinta on ehkä Terminaattori-ilmiö: hybridilajikkeiden siemenet ovat kertakäyttötavaraa - yhtiöt ovat manipuloineet luontoa niin, ettei sadosta voi ottaa uutta siemenviljaa. Vuosisatojen saatossa olemme joutuneet kaikenlaisten ulkomaisten sortajien uhreiksi, mutta olemme kestäneet, jopa East India Companyn riiston, maanviljelymme ansiosta. Siemenvilja on ollut vapautemme perusta! Mutta ulkomaiset yhtiöt ovat manipuloineet geenejä niin, että tämä luonnon ketju on katkennut ja muuttunut orjan kahleiksi.
Puhuja kertoo lukuisia esimerkkejä. Parry-niminen yhtiö - joka kuuluu Monsanto-ryhmään - oli jakanut ilmaiseksi vesimelonin siemeniä Tindivanamin piirikunnassa, Villupuramin naapurialueella. Sadosta otetut siemenet eivät itäneet. Okran sadosta otetut siement elivät 25 päivää, sitten nekin kuolivat. Monissa tuotteissa esiintyi maku- ja hajuvikoja ja ne aiheuttivat pahoinvointia.
Puheen jälkeen marssijoiden edustajat käyvät District Collectorin puheilla. Mo-net vastuulliset intialaispoliitikot ovat jo huomanneet, että näihin kansan reaktioihin on suhtauduttava vakavasti. Ainakin osavaltioiden tasolla maatalousministerit ovat huolissaan. Intian maanviljelijöiden joukkoesiintymiset ovat aiemminkin pakottaneet ylikansallisia jättiläisiä perääntymään, kuten Cargill-yhtymä joutui toteamaan joitakin vuosia sitten Karnatakassa. Sielläkin aiheuttajana oli lähinnä terminaattori-efekti, mutta myös luvattua paljon heikompi sato.
Villupuramin mielenosoittajat ovat nyt osa maanlaajuista liikehdintää, joka alkoi jo syksyllä 1999, tunnuksenaan "Monsanto pois Intiasta". Näkyvimpänä kohteena on nyt ollut Monsanton kehittämä puuvillansiemen, johon on lisätty erään maabakteerin geeni. Tämä kehittää toksiinin, myrkyn, joka puolestaan tappaa erään puuvillatuholaisen. Kyseinen tuholainen on viime vuosina aiheuttanut suuria menetyksiä Intian puuvillantuottajille (Intian osuus puuvilla maailmanmarkkinoista on 32 %). Torjunta-aineet eivät vaikuttaneet, viljelijät menettivät satojaan ja yli 200 viljelijää teki itsemurhan Andhra Pradeshin, Karnatakan, Maharashtran ja Haryanan osa-valtioissa vuonna 1998.
Laittomat kenttäkokeet
Nyt Monsanto ja Mahyco (Maharashtra Hybrid Seed Company) kokeilevat uutta tuotettaan eri puolilla Intiaa: Eikö tämän pitäisi olla yleisen riemun aiheena? Yhtiön edustajat toteavat että sato on lisääntynyt neljänneksen samalla, kun torjunta-aineita on tarvinnut levittää vain kerran, aiemman 6-7 kerran sijaan.
- Monsanto ei ole kiinnostunut muusta kuin sadon rahallisesta tuotosta, toteaa Karnatakan viljelijöiden puheenjohtaja tri Najandaswamy. Puuvillan osalta on tärkeää muistaa, että sen jälkeen kun kuidut on otettu talteen, siitä on puristettu öljyä ruoanvalmistukseen ja lopulta kasveja on käytetty karjanrehuna. Uutta myrkkypuuvillaa ei voi käyttää tällä tavalla, mikä on vakava menetys, joka tullee johtamaan karjan teurastukseen laajoilla alueilla. Tämän lisäksi viljelijät tulevat täysin riippuvaisiksi Monsantosta.
Ympäristötutkijat varoittavat, että yhtiön kokeiluissa ei ole huomioitu riittävästi turvallisuusnäkökohtia. Ekologiset vaikutukset eivät selviä parin kuukauden kokeiluissa. Epäillään, että puuvillakasvien kehittämä toksiini saattaa vaikuttaa myös mehiläisiin, lintuihin, perhosiin, hyödyllisiin hyönteisiin. Mitään ei liioin tiedetä siitä, miten toksiini vaikuttaa eläimiin tai ihmisiin.
Intialaiset viljelijät ja aktivistit ihmettelevät, että näitä kokeiluja on voitu aloittaa ilman osavaltioiden viranomaisten lupaa. Ainakin Andhra Pradeshin valtio on jo noudattanut viljelijöiden vaatimuksia ja päättänyt lopettaa yhtiön kokeilut.
Intialainen tutkija Vandana Shiva toteaa, että Yhdysvalloissa viranomaiset ovat määränneet erittäin tiukat rajoitukset tällaiselle kokeilulle. Ja Texasissa puuvillafarmarit ovat asettaneet Monsanton syytteeseen siitä, että valtava alue joutui tuholaisten kohteeksi sii-tä huolimatta, että alueelle oli kylvetty juuri uutta toksiinia kehittävää lajiketta.
Siemenviljan maailmanmarkkinointi on erittäin tiukasti noin kymmenen ylikansallisen jättiyhtiön käsissä, ja ne ovat jo vuosia käyneet väkevää suhdetoimintakampanjaa yleisen mielipiteen ja erityisesti viranomaisten näkemysten muokkaamiseksi. Silti vastarinta on laajaa ja ilmeisesti kasvamaan päin, aina Intian syrjäkylistä Kalifornian loistohotellien business-huippujen tapaamisiin asti.
Lokakuussa 1998 San Franciscon Fairmont-hotellissa - jossa on pidetty monta maailman liike-elämän huippujen tapaamista, mm. Mihail Gorbatshovin se-minaari, josta tunnettu Globalisaatio-loukku-kirja lähtee liikkeelle - kokoontui äveriäs seurakunta pohtimaan "maailman tilaa". Liput maksoivat 5000 dollaria, osanottajia oli yhteensä 900. Pääpuhujaksi oli kutsuttu Monsanto-yhtiön johtaja Robert Shapiro, jonka suusta on aiemmin kuultu mm. seuraava lause: - On todella helppoa tehdä valtavasti rahaa käyttämällä hyväksi ihmisten perustarpeita: ruokaa, asumista, vaatetusta.
Paikalla oli kuitenkin myös Biotic Baking Brigade -ryhmän salaiset agentit, jotka onnistuivat osumaan Shapiroon hyvin tähdätyllä kermakakulla, aivan kuten torttuterrorismin kehittäjä belgialainen Noel Godin ja hänen "kansainvälinen leivonnaisprikaati" (Patissiers sans frontiers) hieman aiemmin sai täysosuman Microsoftin Bill Gatesiin. Nauru on monesti muita keinoja tehokkaampi paljastuskeino.
Vellakulamissa Jesus ei tästä tiedä mitään. Sen hän kuitenkin tietää, että häntä yritetään ohjata ahtaisiin valjaisiin, jotka on sidottu maailman rikkaimpien hallitsemiin jättiläisyhtiöihin, jotka käyttävät tie-teen saavutuksia nopean rahan tekemiseen sijoittajille, välittämättä kovinkaan paljon laajemmista ekologisista pitemmän ajanjakson seurauksista.
Johan von Bonsdorff
Kousalya kävi Suomessa syyskuussa 1998 ja osallistui Espoon Hanasaaressa pidettyyn globalisaatio-kysymyksiä pohtineeseen konferenssiin. Intiasta oli myös kuusi muuta osanottajaa, professoreita, lobbausjärjestöjen edustajia, tunnettuja henkilöitä.
Ennen konferenssin alkua istuimme Ke-ravajoen rannalla. Istuimme siinä ruohossa puiden keskellä, virtaavan veden äärellä - Kousalya sanoi olevansa väsynyt. Hän on tehnyt 24-tuntisia työpäiviä, Martinen terveys ei ole hyvä, viiden työntekijän palkka on viideltä kuukaudelta maksamatta, kaikki on kallistunut ja olot tulleet levottomiksi. Kasti- ja ihmisoikeuskonflikteja leimahtaa tuon tuostakin.
Kousalyaa oli myös matka sinänsä jännittänyt. Hänen sisarensa oli värjännyt hänen harmaantuneita hiuksiaan mustiksi, ja siitäkös ongelmia koitui tullissa. Kousalya joutui tukkansa takia kahden tunnin kuuluisteluihin... Ja Delhissä, jonne hänen lentokoneensa Madrasista saapui yöllä, oli vietettävä aikaa aamuun saakka ilman unen silmäystäkään. Eikä matkalaukku, jossa oli kaikki tärkeät paperit, tullut Helsinkiin samalla koneella kuin hän.
Nyt häntä jännitti myös, mitä hän, tavallinen ruohonjuuritason työntekijä, osaisi puhua kongressissa, jossa on kuuluisia professoreita ja muita oppineita...
Vesi pulputtaa, pudonneet lehdet rapisevat allamme. Kousalya kouraisee suurten kuusten varjostamaa mustaa kosteaa maata ja vanhan muurahaiskeon huokoista kuivaa kariketta. Näitä yhteen sekoittamalla tulee erinomaista kasvumultaa! Hänen oma isänsä oli maanviljelijä, ja Kousalyakin on kyntänyt ja viljellyt maata, ja nyt suurelta osin hänen varassaan on VCDS:n orgaanisen viljelyn hanke.
Meille Pääskyillekin hän toi Intiasta neem-puun taimia; minunkin keittiönpöydälläni kasvaa nyt neem, ja mullan sille Kou-salya keräsi huiviinsa Keravajoen penkereeltä. Samalla hän kertoi veljestään.
Kylästä bussilla pois
Kousalyan veli peri isän 30 eekkerin tilan ja alkoi viljellä siinä hybridiriisiä ja maapähkinöitä. Vuosien mittaan lannoitekemikaalit pilasivat maan, eikä hän saanut siitä enää tuloja. Lainojenkin mak kotikylä alkaa käydä vieraaksi. Ja koteihin on tullut vieras, jota siellä ei ennen tunnettu. Kireä kiire.
Ruoka katoaa kaupunkehin ja työ vähenee
Suurviljelijätkin myyvät maitaan, koska kaiken kallistumisen myötä heillä ei ole varaa palkata työntekijöitä pelloilleen. Tai sitten he rupevat viljelemään rahakasveja vientiä varten. Kasurina-puita, sokeri-ruokoa, hedelmiä, jotka eivät vaadi juu-rikaan työtä mutta tuottavat sievoisesti.
Tavallisia ruokakasvejakin kuten riisiä, tomaattia, sipulia on alettu viedä ulkomaille tai ainakin kaupunkeihin. Paikallisilta markkinoilta ei yksinkertaisesti enää saa mitään - ennen sieltä sai kaiken mitä tarvitsi.
Hinnat nousevat, samalla työpaikat vähenevät. Tindivanamin alueella on kymmeniä kivimurskaamoja, koska teitä rakennetaan kuumeisesti, ja maisema mataloituu ja pölyyntyy silmissä, mutta jopa nämä huonoimmat työpaikat ovat vähenemässä, lisääntyvän koneellistamisen myötä.
Myös yksityistämisen aalto käy Intiassa korkeana. Keskustellaan jopa postin ja telekommunikaation ja linja-autoyhtiöiden yksityistämisestä, ja yksityistämisen myötä vähenevät niiden tarjoamat vähän paremmat työpaikat. Lisäksi yksityisillä firmoilla - enempää kuin yksityisillä kouluillakaan - ei ole velvollisuutta varata kastittomille ja alkuperäisasukkaille tiettyjä kiintiöitä eikä muitakaan tasa-arvoistavia etuuksia. Ja yksityiset yritykset palvelevat ennen muita rikkaita ihmisiä.
Päälle päätteeksi perinteinen, vanhem-milta opittu ammattitaito esim. puuseppänä tai ruukuntekijänä ei enää sinänsä riitä. Ammatti-ihmisenkin on hankittava itselleen jonkin firman konsultilta tuotemerkki, "brandi", vaikka yhtiö ei edes olisi hänen työnantajansa.
Skorpioni, käärme ja sammakko
Hanasaaren konferenssiin osallistui noin 70 kolmannen maailman aktivistia ja tutkijaa. Konferenssi kesti viisi päivää, ja sitä mukaa kun päivät kuluivat, Kousalyan itseluottamus ja innostus palasivat. Hän sai uutta toivoa. Jossain vaiheessa hänestä - ja monesta muustakin - oli jo näyttänyt, että musertavalle yhtiövallalle, globalisaatiolle, ei mahda mitään. Kun ikivanha Intiakin on jo joutumassa hetken voittojen alttarille...
Hanasaaressa oli yleisistuntojen lisäksi työskentelyä pienemmissä ryhmissä. Kousalyan mukaan antoisinta oli, kun eri maanosien ruohonjuuritason aktvistit kokoontuivat yhteen: heillä on eniten yhteistä ja suurimmat vaikeudet ja haasteet. Ehkä siksi he myös päätyivät ratkaisuun!
Ryhmässä kerrotiin tarinoita. Mm. tarinaa sammakosta, skorpionista ja käärmeestä. Sammakko on kansa, skor-pioni on kuningas, käärme on kauppias. Käärme syö sammakon, hyvä. Mitä se sen jälkeen syö? Tai skorpioni pistää sammakot hengiltä. Kenelle se enää esittelee valtaansa? Jos sammakot kuolevat ja maailmaan jäävät vain skorpioni ja käärme, ne käyvät toistensa kimppuun ja kuolevat myös.
"Sammakko, käärme ja skorpioni voivat selviytyä vain kaikki yhdessä. Kaikkein tärkein on silti pieni sammakko. Se voi loikkia ja polskia myös ilman käärmettä ja skorpionia, mutta niille sammakko on elinehto ja oikeutus."
Taas joella...
Kun konferenssi päättyi, Kousalya osallistui vielä moniin tilaisuuksiin eri puolilla Suomea. Hän oli kiireinen ja iloinen. Jossain välissä kävimme taas joella.
"Olen oppinut paljon ja iloinen, että olen saanut osallistua konferenssiin ja olen saanut ideoita ja luottamusta siihen, mitä teemme. Ruohonjuuritasolla tehtävä työ on raskasta ja vaikeaa, mutta se on kuitenkin kaikkein tärkeintä työtä, muutos voi alkaa vain sieltä. Meidän on alettava uudestaan viljellä maata ja elää omis sa kylissämme. Se on ainoa keino."
Katri Simonen
| 
